Tämä artikkeli käsittelee suomalaisen kanteleperinteen yhtä lajia, tikkusoittoa. Aihetta on tähän saakka tutkittu vain vähän, vaikka arkistoaineiston perusteella perinteisten tikkusoittotyylien kirjo on ollut laaja. Näkökulmani tässä artikkelissa on musiikkianalyyttinen, mutta arkistoaineiston tutkiminen on tapahtunut ensisijaisesti soittamalla havainnoiden.  Artikkelin kysymyksenasettelu kytkeytyy tikkusoiton perinnetyyleihin ja niiden tutkimiseen soittamalla. Tarkastelen kolmen tikkusoittoperinnettä edustavan pelimannin henkilökohtaista tyyliä. Millaisina nämä soittotyylit näyttäytyvät, kun niitä lähestyy kaikilta näiltä soittajilta tallennetun Hienohelma-kappaleen versioita vertaillen? Selvitän myös tyylintutkimuksen prosessia, kun muusikko tutkii perinnetyylejä soittonsa avulla arkistomateriaaliin perustuen. Millaisia haasteita hän tässä työssä kohtaa? Artikkelin taustatyössä olen tutkinut ja opiskellut perinnettä arkistotallenteilta soittaen sekä analysoiden, esittänyt perinnetyylejä konsertissa ja pohtinut syvällisesti suhdettani traditioon. Tärkein menetelmäni on ollut soittamalla havainnoiminen ja lähestymistapana musisoiva tutkija, tutkiva muusikko on tässä tutkimuksessa olennainen. Artikkelin tutkimusaineisto koostuu vuosina 1937–1983 kerätyistä tikkusoiton arkistotallenteista, jotka ovat peräisin neljästä eri arkistosta. Analyysiosuudessa keskityn vertailemaan ja erittelemään kolmen pelimannin, Arvi Pokelan, Aarne Moision ja Alfred Backmanin soittotyylien piirteitä. Keskinäisten eroavaisuuksiensa vuoksi nämä tyylit muodostavat kattavan otoksen tikkusoiton arkistomateriaalista. Kolmelta soittajalta tallennettujen Hienohelmojen myötä avautui mahdollisuus tarkastella, kuinka nämä pelimannit ovat toteuttaneet saman kappaleen kukin omalla henkilökohtaisella tyylillään. Soittotyylejä vertailtaessa huomio kiinnittyy ennen kaikkea niiden moninaisuuteen. Moision ja Pokelan tyylit asettuvat tämän vertailun ääripäihin Backmanin tyylin sijoittuessa näiden välimaastoon. Perinteisten soittotapojen opetteluun liittyy monenlaisia haasteita, kun se perustuu pelkästään arkistotallenteiden hyödyntämiseen, eikä pelimannin tyyliin ole mahdollista tutustua yhdessä hänen kanssaan musisoiden. Tällainen työskentely kuitenkin kannattaa, sillä sen avulla voi ymmärtää menneisyyttä ja mahdollistaa tradition jatkumista.