Tässä artikkelissa on käsitelty täysi-ikäisyydestä määränneitä yhteiskunnallisia ja kirkollisia säännöksiä erityisesti konfirmaation ja avioliiton solmimisen näkökulmista. Tutkimuskysymyksenä on ollut, miten konfirmaatiossa saatu kirkollinen täysi-ikäisyys on suhteutunut toisaalta yhteiskunnalliseen täysivaltaisuuteen ja toisaalta avioliiton solmimisikään. Tätä on tarkasteltu yhteiskunnallisen ja kirkollisen avioliittonäkemyksen ja -teologian välisen suhteen sekä siihen liittyneen opetuksen kontekstissa 1200-luvulta 2000-luvun alkuun. Konfirmaatio ei ole ollut teologiselta tulkinnaltaan ja sisällöltään samanlainen tämän artikkelin tutkimusajanjaksona. Konfirmaatio suoritettiin 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin joko ennen ensirippiä ja -ehtoollista tai erillään niistä. Siksi ensirippiä ja -ehtoollista edeltänyt opetus ei välttämättä liittynyt tuolloin konfirmaatioon. Tämä opetus kytkettiin avioliiton solmimiseen ainakin 1300-luvulla, ellei hieman aikaisemminkin, koska avioituvien tuli ymmärtää kirkollisen opetuksen ydinkohdat, sakramentit avioliitto mukaan lukien ja osallistua avioliittoon vihkimistoimitukseen kuuluneeseen morsiusmessuun ehtoollisineen. Ensiripin, -ehtoollisen ja avioitumisen alimmat iät olivat 1300–1600-luvuilla lähellä toisiaan sekä juridisten säännösten että niiden käytäntöön soveltamisen osalta. Tämä määrittely oli voimassa sen jälkeenkin, kun ripin ja konfirmaation kytkeminen ensiehtoolliseen poistui reformaation yhteydessä. Ikävuosissa mitaten sekä kirkollinen että yhteiskunnallinen täysi-ikäisyys olivat siis tuolloin identtisiä kuten yhteiskunnan ja kirkon näkemys avioliitosta lukuun ottamatta sen solmimiseen liittyvää ristiriitaa. Tämä näkemys heijastui myös kasvatuksessa, joka perustui huoneentaulun kiteyttämään näkemykseen avioliitosta osana kolmisäätyoppia. Rippikouluinstituution vähittäinen muodostaminen 1600–1700-luvuilla kytki konfirmaation entistä selkeämmin kirkolliseen opetukseen ja siten ensiehtoolliseen. Konfirmaation, ensiehtoollisen sekä avioitumisen alimmat iät nousivat aikaisemmasta vastaavasta käytännöstä 1700–1800-luvuilla, jolloin ne myös erosivat toisistaan sekä yhteiskunnallisen täysi-ikäisyyden määrittelystä. Se oli korkeampi kuin kirkollinen vastaava määritys, mikä ilmeni myös säännöksissä avioitumisiästä. Vaikka se laski 1900-luvulla, ero yhteiskunnallisen ja kirkollisen täysi-ikäisyyden välillä säilyi edelleen tuolloin. Tämä liittyi osaltaan yhteiskunnallisen avioliittonäkemyksen korostumiseen 1900-luvulla, jolloin avioliittonäkemys ja -teologia eivät enää olleet käsitteinä identtiset. Tarkastelu on tuonut esille pitkän, lähes 800-vuotisen käytännön kytkeä kirkollinen opetus ja avioliiton solmiminen toisiinsa. Konfirmaatio omana toimituksenaan on ollut avioliittoon vihkimisen ehtona vasta 1700-luvulta lähtien, ensin enemmänkin yhdistettynä kirkolliseen opetukseen ja sitten 1900-luvulla selkeämmin itsenäisenä ja merkityksellisenä kirkollisena toimituksena.

Peer reviewed