Artikkeli tutkii kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869-1954) valokuvia ja niiden suhdetta hänen elämäänsä, aikakauteensa ja maalarin työhönsä. Tarkemman tarkastelun kohteeksi on valikoitunut seitsemän omavalokuvaa Thesleffistä noin 1890-luvun alusta. Lisäksi artikkelissa rinnastetaan Thesleffin valokuvia hänen vuosina 1894-95 maalaamaansa Omakuvaan sekä siitä otettuun valokuvaan. Kuvien Ellen Thesleff ilmentää koko ruumiillaan, valokuvallisella olemassaolollaan, jotakin erityistä. Kuvissa esiintyy kapinallinen nainen, joka katsoo suoraan kohti, myös kameraan ja hänellä on lyhyet hiukset. Tutkija Juliet McMasterin mukaan naisten kajoaminen omiin hiuksiinsa oli ”feminiininen itsenäisyydenjulistus”, koska saksia käyttävä henkilö oli nainen itse. Taiteilijan sukupuolipiirteitä liudentavan olemuksen voi lukea 1800-luvun asenneilmastossa itsevarmuutena, joka pohjautui oman kyvykkyyden tiedostamiseen ja sen korostamiseen. Queer-teoreetikko Judith Halberstamin (Female Masculinity 1998) mukaan maskuliinisuus ei palaudu vain miehen kehoon, vaan maskuliinisuutta tekevät myös naiset – se määrittyy toiminnan, asennoitumisen ja itseilmaisun kautta. Thesleffin omavalokuvien avulla voimme tutkia, miten hän otti osaa modernin naissubjektin synnyttämiseen ja siihen liittyviin keskusteluihin, ja eli modernia ruumiillisuutta. Thesleffin omavalokuvia on mahdollista lähestyä vapauttavina ja demokratisoivina kuvina. Hänen omissa verkostoissaan nämä valokuvat saattoivat toimia emansipoivasti, tuoden niin Thesleffille kuin hänen lähipiirilleen uusia kuvia ja käsityksiä siitä, mitä ruumiillisuus, sukupuoli ja toimijuus oli ja voisi olla.