
doi: 10.23983/mv.63013
Artikkelissa tarkastellaan sosiaalista mediaa sosiaalipsykologian näkökulmasta. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan monimuotoisia ja vuorovaikutteisia verkkoympäristöjä, joissa käyttäjät tuottavat sisältöä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Wikipedia, Facebook, YouTube ja blogit. Artikkelissa hyödynnetään Willem Doisen (1982) esittämiä sosiaalipsykologian selitystasoja, jolloin sosiaalisuutta tarkastellaan yksilönsisäisellä tasolla, yksilöiden välisellä tasolla, asemien tai ryhmien välisten suhteiden tasolla sekä ideologioiden ja joukkojen tasolla. Olennaisia tarkastelun kohteita ovat osallistumismotiivit, tietokonevälitteinen viestintä (computer-mediated communication CMC), verkkoyhteisöt sekä joukkojen toiminta sosiaalisessa mediassa. Artikkelissa päädytään kahteen keskeiseen johtopäätökseen. Eri teoriat painottavat sosiaalisen identiteetin merkitystä. Ryhmiin, yhteisöihin ja joukkoihin samastuminen perustuu sosiaaliseen identiteettiin. Toiseksi sosiaalisuus on yksilähtöistä ja kyse on yksilöiden välisistä verkostoista. Kaiken kaikkiaan sosiaalisen median käsite on hajanainen, minkä vuoksi yleistävien havaintojen tekeminen sosiaalisuuden luonteesta on vaikeaa.
Social sciences (General), H1-99, Communication. Mass media, P87-96, Journalism. The periodical press, etc., PN4699-5650
Social sciences (General), H1-99, Communication. Mass media, P87-96, Journalism. The periodical press, etc., PN4699-5650
| selected citations These citations are derived from selected sources. This is an alternative to the "Influence" indicator, which also reflects the overall/total impact of an article in the research community at large, based on the underlying citation network (diachronically). | 0 | |
| popularity This indicator reflects the "current" impact/attention (the "hype") of an article in the research community at large, based on the underlying citation network. | Average | |
| influence This indicator reflects the overall/total impact of an article in the research community at large, based on the underlying citation network (diachronically). | Average | |
| impulse This indicator reflects the initial momentum of an article directly after its publication, based on the underlying citation network. | Average |
