
Kirjan tavoitteena on tuoda yksi puheenvuoro laajaan keskusteluun ja tutkimukseen monikulttuurisuudesta ja kulttuurienvälisyydestä sekä avata näkökulmia näihin. Kirjan artikkelit pohjaavat erillisiin tutkimuksiin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen (KTL) kattohankkeen, Johanna Lasosen tutkimusryhmän Koulutuksen ja työelämän monikulttuuristuminen, sisällä. Osassa artikkeleita kulttuurienvälisyys on ollut tutkimuksen keskiössä, osassa se sivuaa kysymyksenasettelua. Monikulttuurisuuden ja kulttuurienvälisyyden kenttä on valtava ja tutkimusaluekin laaja. Metodit ja tutkimuskysymykset poikkeavat toisistaan paljon, mutta jokaisella puheenvuorolla on paikkansa tällä areenalla. Toivomme kirjallamme olevan annettavaa paitsi kulttuurienvälisyydestä yleisesti kiinnostuneille toimijoille, kuten työnantajille, opettajille ja oppilaille, myös muille tutkijoille. Koulutuksen tutkimuslaitoksen Koulutuksen ja työelämän monikulttuuristuminen -tutkimusryhmän tärkeimpiä yhteistyötahoja kotimaassa ovat tämän teoksen kannalta olleet Jyväskylän yliopiston kielten laitos, Johtamistaidon Opisto (JTO), Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) sekä Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimuskeskus Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksessa. Kiitämme yhteistyötahojamme. Tutkimusryhmä on toiminut myös tohtoriopiskelijoiden viite- ja kasvuryhmänä. Kiitämme myös Suomen kasvatustieteellistä seuraa teoksen julkaisemisesta. Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisu- ja viestintäyksikkö on koordinoinut kirjan painatuksen ja anonyymin vertaisarvioinnin. Suomen Akatemia on rahoittanut suomi toisena kielenä -opetusta käsittelevän tutkimuksen.
ei tietoa saavutettavuudesta
unknown accessibility
etniset stereotypiat, stereotypies, immigrants, multiculturalism, opetus, maahanmuuttajat, ethnic stereotypies, monikulttuurisuus, koulutus, teaching and instruction, kulttuuriosaaminen, interculturalism, stereotypiat, education and training, cultural competence, kulttuurienvälisyys
etniset stereotypiat, stereotypies, immigrants, multiculturalism, opetus, maahanmuuttajat, ethnic stereotypies, monikulttuurisuus, koulutus, teaching and instruction, kulttuuriosaaminen, interculturalism, stereotypiat, education and training, cultural competence, kulttuurienvälisyys
| selected citations These citations are derived from selected sources. This is an alternative to the "Influence" indicator, which also reflects the overall/total impact of an article in the research community at large, based on the underlying citation network (diachronically). | 0 | |
| popularity This indicator reflects the "current" impact/attention (the "hype") of an article in the research community at large, based on the underlying citation network. | Average | |
| influence This indicator reflects the overall/total impact of an article in the research community at large, based on the underlying citation network (diachronically). | Average | |
| impulse This indicator reflects the initial momentum of an article directly after its publication, based on the underlying citation network. | Average |
