”Tyhjenevätkö lehdet?” on tutkimus- ja tietokirjahanke, joka käsittelee suomalaisen sanomalehdistön keskittymisen ja ketjuuntumisen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Hankkeeseen kuuluu Jyväskylän yliopiston Kieli- ja viestintätieteiden laitoksella toteutettava tutkimuksellinen osuus, jossa selvitetään keskittymisen vaikutuksia demokratian kannalta oleellisiin mediasisältöihin, sekä tutkimustuloksia popularisoiva kirja. Suomalaisen median omistus on 2000-luvun aikana keskittynyt voimakkaasti. Erityisen silmiinpistävää on ollut alueellisen lehdistön keskittyminen: vuonna 2020 kymmenessä Suomen maakunnassa yhdellä lehtitalolla oli 90 prosentin markkinaosuus. Yhtäältä ketjuuntuminen on pelastanut paikallislehtiä ja mahdollistanut laadukkaamman sisällön kuin mitä pienet lehdet pystyisivät yksin tuottamaan. Toisaalta lehtien keskittymisessä harvoihin konserneihin on nähty riskejä. Ulkomailla on tehty jonkin verran tutkimusta niin sanotuista uutiserämaista eli alueista, joilta on kadonnut viimeinkin oma uutisväline. Yhtä kriittinen voi kuitenkin olla tilanne, jossa lehtiä ei lopeteta mutta niiden sisältö yhtenäistyy ja yksipuolistuu siten, etteivät ne enää palvele paikallisen demokratian tarpeita. Keskittymisen vaikutukset journalismin sisältöön ja demokratian edellytysten toteutumiseen ovat Suomessa ja kansainvälisestikin lähes kokonaan tutkimatta. Niinpä keskustelu median keskittymisestä on jäänyt tarkoitushakuisten ja poleemisten väitteiden tasolle. Tutkimus tuo uutta ja tärkeää tietoa keskittymisen demokratiavaikutuksista ja tukee siten faktapohjaista mediapoliittista keskustelua. Tieteellisten artikkeleiden lisäksi hankkeeseen kuuluu suurelle yleisölle suunnattu tietokirja, joka käsittelee aihetta Keskisuomalainen-konsernin kansainvälisestikin ainutlaatuisen laajentumistarinan kautta.

Väitöskirjatutkimuksen kohteena on viitottua kieltä (suomalainen viittomakieli/muu viittomakieli) käyttävien kuurojen ja huonokuuloisten 13–28-vuotiaiden lasten ja nuorten käsitykset ja kokemukset omasta medialukutaidostaan, kielellisestä toimijuudestaan ja osallisuudestaan niin digitaalisissa kuin muissa arjen ympäristöissä. Tavoitteena on tutkia myös kohderyhmän käsityksiä demokratiasta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Täsmällinen tieto näistä kysymyksistä auttaa tukemaan nuorten oppimista, kielellistä ja digitaalista toimijuutta, hyvinvointia ja osallisuutta. Tutkimus- ja kehitystyöllä voidaan parantaa edelleen yhteiskunnallista demokratiaa kohderyhmän osalta. Tutkimusaineistoa on kerätty kuluvan vuoden kevään ja kesän aikana, muun muassa alkukartoituskyselyiden ja haastattelujen muodossa. Aineistonkeruussa on hyödynnetty THL:n kehittämää osallisuusindikaattoria. Tutkimusta on tehty kesä-elokuun aikana myös yhteistyössä SOS Lapsikylä -lastensuojelujärjestön kanssa, joka on toteuttanut lasten kuulemisen menetelmiin ja demokratiakäsityksiin liittyvää selvitystyötä osana Oikeusministeriön demokratiahanketta. Syksyllä 2022 tutkimusta edistetään yhteistyössä YLE:n kanssa, tarkoituksena kerätä tietoa viittomakielisten ja saavutettavien ohjelmien ja uutisten kehitystyötä varten. Keruu toteutetaan äidinkieleltään viittomakielisen tutkijan vetämien inklusiivisten ja voimauttavien mediapajojen muodossa. Tieto tutkimuksen kohteena olevan ryhmän osallisuudesta, medialukutaidosta ja demokratiakäsityksistä on nyt erityisen ajankohtainen, sillä tuore Valtioneuvoston tutkimus (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163689) on osoittanut, että kuuroihin ja viittomakielisiin on kohdistunut syrjintää. Selvitys nostaa ongelmallisiksi kohdiksi muun muassa yhteiskunnan rakenteelliset vääryydet, kuten esimerkiksi koulutukseen, tekstipohjaisten palvelujen saavutettavuuteen, tulkkauspalveluihin ja viittomakieliseen mediaan liittyvät puutteet.

Väitöskirjatutkimuksessani selvitän, millä tavoin houkuttelevia narratiiveja käytetään verkkoyhteisöjen mobilisoimiseksi äärioikeistolaiseen toimintaan. Äärioikeisto muodostaa radikaali-islamistisen liikehdinnän ohella merkittävimmän terroriuhan Pohjoismaissa. Äärioikeiston uhkaa arvioidessaan tutkijat ovat korostaneet yksittäisten toimijoiden merkitystä – heidän radikalisoitumisessaan verkkoyhteisöjen rooli on keskeinen. Väkivaltaisen puheen ja konkreettisen toiminnan välinen kausaliteetti on kuitenkin epäselvä, eikä merkitysten ja käsitteiden siirtymistä eri toimintaympäristöjen välillä äärioikeistolaisesta ideologiasta toimintaan ole juurikaan tutkittu. Väitöskirjani tuo tutkimukseen siitä tällä hetkellä puuttuvan linkin piirtämällä kokonaiskuvan aina väkivaltaisesta puheesta konkreettiseen ekstremistiseen toimintaan saakka. Vastaan täten myös tutkijoiden esittämään kritiikkiin äärioikeistotutkimuksen puolue- ja organisaatiokeskeisyydestä tarkentaen kuvaa yhteisöjen roolista ideologisten merkityksien kokoajina. Tarkastelemalla merkitysten ja käsitteiden siirtymistä ironissävytteisistä verkkokeskusteluista oikeistopopulististen poliitikkojen puheisiin ja lopulta poliittiseen väkivaltaan saakka, tutkimukseni tekee näkyväksi mekanismit, joilla valtiorajoista riippumattomat äärioikeistolaiset narratiivit löytävät paikkansa eri toimintaympäristöissä. Millä tavoin narratiiveja käytetään äärioikeistolaisen liikehdinnän olemassaoloa perustelevina kertomuksina eri konteksteissa aina verkkoyhteisöistä poliittiseen väkivaltaan? Millainen rooli verkkoyhteisöillä on äärioikeistolaisten narratiivien muokkaajina ja levittäjinä tulevaisuuden yhteiskunnissa? Kriittisen diskurssianalyysin, kehysanalyysin ja narratiivisen tutkimuksen menetelmiä hyödyntävien tapaustutkimusteni aineistona toimivat verkkoyhteisöjen tuottama materiaali, Donald Trumpin sosiaalisen median julkaisut ja puheet, sekä Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen liittyvä viranomaisaineisto.

Jokainen meistä tietää, että kasvit yhteyttävät. Lähes tuntematon ilmiö jopa tieteessä sen sijaan on, että kasvien lehdissä on yhteyttäviä mikrobeja, jotka käyttävät maapallolle tulevan valon aallonpituuksia (lähi-infrapuna, near infrared, NIR), joita kasvit eivät hyödynnä. Alustavien tulostemme perusteella näitä valoaktiivisia bakteereita esiintyy useissa pohjoisen kasveissa, ja niillä voi olla merkittävä rooli kasvien stressinsiedossa pohjoisessa ilmastossa. Tässä projektissa tutkimme kasvien valoaktiivisten mikrobikumppaneiden levinneisyyttä ja toimintaa. Selvitämme kasviassosioituneiden mikrobien ja isäntäkasvien vuorovaikutusta ja vuodenaikaisdynamiikkaa ja niiden merkitystä kasvien hyvinvoinnille. Projektissa tarkastelemme myös laajemmin valon ja sen eri aallonpituuksien vaikutusta pohjoisen kasvillisuuteen muuttuvassa ilmastossa uudesta näkökulmasta. Hankkeessa sovelletaan biologian ja fysiikan menetelmiä, joiden rinnalla kulkee koko projektin ajan mediataiteen näkökulma näkyvään ja näkymättömään valoenergiaan elämän mahdollistajana ja pohjoisen ekosysteemin rytmittäjänä. Hanke toteutetaan eri puolella Suomea kansalaistieteen menetelmin, yhteistyössä lukioiden kanssa, mikä mahdollistaa laajan ja monipuolisen näytekokoelman, monitieteisen tutkimuksen ja taiteen jalkauttamisen koululuokkiin. Valon rytmi ja vuodenajat muokkaavat voimakkaasti arktista ja boreaalisista luontoa. Kasvien selviytymistä näissä ilmastoissa rajoittaa niiden kyky reagoida ja sopeutua näihin vaihteluihin. Ilmastonmuutos vaikuttaa rajusti pohjoisiin ekosysteemeihin muuttaen mm. talven kestoa ja lumipeitettä. Erityisesti kevättalvi on muuttumassa haasteelliseksi kasveille. Kasvillisuuden muutokset heijastuvat koko ekosysteemien toimivuuteen. Tiedämme perin vähän, mitkä mekanismit edesauttavat näitä muutoksia tai mahdollisesti suojaavat niiltä. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää ympäristötieteessä ja myös kestävän kasvintuotannon kehittämisessä pohjoisilla leveysasteilla.

Hanke tutkii yksityisomaisuuden perustavanlaatuista luonnetta ja oikeutusta kriittisen yhteiskuntafilosofian ja sosiaalisen ontologian keinoin. Tämä tutkimus yhdistää kriittisellä tavalla työn, kollektiivisen hyväksynnän ja yksityisomistuksen käsitteet ja luo uudenlaisen yksityisomaisuuden kriittisen sosiaalisen ontologian. Näitä teemoja lähestytään kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1) Mikä on yksityisomaisuuden sosiaaliontologinen perusta? 2) Mitä moraalifilosofisia ja poliittisia seurauksia yksityisomaisuuden sosiaalisen perustan myöntämisellä on? Tutkimus argumentoi, että yksityisomaisuus on institutionaalinen fakta, jonka olemassaolo vaatii kollektiivista hyväksyntää ja sosiaalista tunnustusta. Yksityisomaisuutta konstituoivat tunnustusjärjestelmät puolestaan kehittyvät historiallisten kultturis–poliittisten kamppailujen tuloksena. Nykyinen sosiaalinen ympäristö ja itseymmärrys korostavat työn roolia yksityisomaisuuden luonnissa, mutta toisin kuin John Locken filosofiaan perustuvassa liberaalissa traditiossa, konstituutiosuhde ei ole välttämätön. Jos yksityisomaisuus ymmärretään viimekädessä sosiaalisesti konstituoiduksi, tällä ajatuksella on monia moraalisia ja poliittisia seurauksia. Yksityisomaisuuden kamppailuun perustuva luonne ja poliittisuus puolustavavat niiden sfäärien (esimerkiksi työelämä) kasvavaa demokratisointia, joilla yksityisomaisuutta luodaan ja jaetaan. Lisäksi tutkimus perustelee, että ne yksityisomaisuuden muodot, jotka nakertavat omaisuuden tunnustukseen liittyvää perustaa, ovat kestämättömiä. Tutkimuksessa yhdistyvät historiallisten yksityisomaisuutta koskevien filosofisten argumenttien tarkastelu, sosiaalisen ontologian perinne, kriittinen yhteiskuntafilosofia sekä aikalaisanalyysi. Yksityisomistuksen sosiaalista perustaa painottava "kriittinen sosiaalinen ontologia" näyttää omaisuuden poliittisuuden sekä tarjoaa normatiivisia välineitä yksityisomistuksen tuomiin moraalisiin haasteisiin sekä yksityisomaisuuden rajojen tarkasteluun.