Projektin tavoitteena oli suopelloilta saatavan turpeen käytettävyyden arviointi poltto- ja ei-energiaturpeeksi sekä arvioida suopeltojen turpeen nopean tuotantoteknologian vaihtoehtoja. Tutkimus toteutettiin case-tapauksena sekä hyödyntämällä jo olemassa olevaa tietoa suopelloista. Case-suona oli Sodankylässä sijaitseva Lismanaapa. Suomen suopeltojen historia vaihtelee erittäin paljon. Etelä-Suomessa suopellot voivat olla satoja vuosia vanhoja, Pohjois-Suomessa suopellot on usein raivattu vasta sotien jälkeen asutustilallisten käyttöön. Suopelloissa voi siten olla huomattavia eroja muokkauksessa, kantavuudessa ja ravinnepitoisuuksissa lannoitejäämäerojen takia. Lismanaavan tutkittujen turvepeltojen ja muiden alueiden alkuainepitoisuudet ovat samanlaisia kuin tavallisilla soilla esiintyvät turpeiden pitoisuudet keskimäärin. Turpeen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet eivät aiheuta rajoituksia energiakäyttöön, tumman kasvuturpeen raaka-aineeksi ja maanparannuskäyttöön. Sen sijaan turvelajiensa puolesta tutkittu suoalue ei sovellu vaalean kasvuturpeen (viljelyturpeen) raaka-aineeksi. Suopellon pintakerros voi aikaisemmasta kuivatuksesta johtuen olla normaalia kuivempi. Tämän johdosta turvetta on mahdollista tuottaa nopeammin kuin tavalliselta tuotantosuolta ja kuivemmalla pintakerroksella saattaa olla merkitystä myös valittaessa suopellolle sopivaa turvetuotantomenetelmää. Koska suopellot ovat yleensä pieniä ja hajallaan olevia suoalueita, soveltuvimmat jyrsinturvetuotantomenetelmät perustuvat imuvaunuun ja mekaaniseen kokoojavaunuun sekä koneiden liikuteltavuuteen eri suopeltojen välillä.